torstai 11. lokakuuta 2018

Kirjailija musikaalimatkalla Hämeenlinnassa

Tätä päivää olin innolla odottanut, lähdin Suomen Musiikkiteatterin työryhmän kanssa musikaalimatkalle Hämeenlinnaan. Sää oli aurinkoinen ja mitä parhain, kun odotin Kauppakadulla bussia, joka veisi meidät loppuunmyydylle Verkatehtaalle. Tänään esitettäisiin Raparperitaivas-musikaali, joka pohjautuu Gösta Sundqvistin tarinaan ja hänen kappaleidensa tragikoomisiin henkilöhahmoihin. Aluksi luulin, että olen erehtynyt kellonajasta, kun ketään ei näkynyt missään. Onneksi vähän vaille kolme näyttelijöitä, muusikoita ja bussikin saapui, juuri ennen kuin aloin olla paniikissa ja varma siitä, että kaikki olivat jo matkalla. Kipusin huojentuneena bussin kyytiin.

Heti kun pääsimme matkaan, takapenkiltä alkoi kuulua tuttua ronskia vitsailua ja naureskelua. Päätin jäädä penkkirivistön keskivaiheille, jotta sain olla omissa ajatuksissani ja samalla kuulisin parhaimmat vitsit takapenkiltä. Ulkona oli niin upea ilma, etten voinut kuin ihailla puiden punaisen ja oranssin väreissä liekehtivää väriloistoa, ja sitä miten aurinko värjäsi koko maiseman keltaiseksi. Välillä oli toki pakko osallistua takapenkin huumoripitoiseen keskusteluun. Tuntui, että olimme kuin luokka joka on menossa luokkaretkelle tai iso bändi keikkamatkalla. Ympärillä oli vain hyviä tyyppejä, meidän oma musiikkiteatteriperheemme, jossa on rento meininki ja kukaan ei diivaile.

                   


Pääsimme perille kolme tuntia ennen musikaalin alkua ja kaikki alkoivat hyöriä kuumeisesti. Tekniikka oli tullut jo aiemmin paikalle ja tuonut mukanaan kaiken esityksessä tarvittavan. Kun lavasteet ja tekniikka olivat valmiina, päästiin tekemään soundcheck. Sen jälkeen esiintyjät etsivät pukunsa, maskinsa ja tarpeistonsa, palauttivat kohtauksia mieleensä ja keskittyivät. Tällaisella matkalla suuri osa ajasta onkin kaikkea muuta kuin itse H-hetki eli esitys. Puhumattakaan siitä, että tätä ennen esitys on pitänyt kuukausia tai vuosia aiemmin kirjoittaa, harjoitella, puvustaa, maskeerata, lavastaa, vuokrata esityspaikka, mainostaa ja myydä.

Tämä ilta oli erityisen jännittävä siksi, että Erik Kraemerilla ja Oskari Katajistolla oli ensimmäinen kerta uusissa rooleissaan. Loppuunmyyty iso sali tuntui myös erityisen juhlavalta. Kaikki työryhmässä tiesivät, että sali on tekniikaltaan ja akustiikaltaan huippuluokkaa. Se tarkoitti sitä, että oli mahdollista saada kappaleisiin jumalaisen upeat soundit, ja kaikki repliikit ja nyanssit kuuluisivat selkeästi. Toisaalta virheetkin paljastuisivat helposti, jos niitä tulisi. Yritin parhaani mukaan tukea työryhmää, katsoa että kaikki tarvittava löytyi, ottaa hyviä kuvia ja valvoa miten kaikki sujui.



Joskus joku on ihmetellyt, miten jaksan katsoa esityksiä yhä uudestaan kyllästymättä. Siihen vastaaminen on helppoa; koska kirjailija on kirjoittanut repliikit, niin silloin tuntuu kuin olisin itse näyttämöllä lausumassa niitä. Koen olevani yhtä paljon lavalla kuin näyttelijäkin. Palkitsevinta työssä on se, kun näkee miten näyttelijä esittää repliikit juuri niin kuin olet ajatellutkin tai jopa paremmin. Ja se, miten yleisö reagoi esitykseen intensiivisesti keskittyen, nauraen ja kyyneleitä silmistään pyyhkien, eläytyen joka hetki. Kirjailija luo yksinäisyydessään henkilöhahmot, draaman kaaren, repliikit ja elämän tunnun, jotta esitykseen voi samastua. On upeaa ja jännittävää nähdä, miten kaikki yksin tehty työ toimii lavalla.

                             

Verkatehtaalla esiintyjät ja yleisö vapautuivat yhä enemmän musikaalin edetessä, sitä oli ihana katsoa. Kaikki yrittivät parastaan lavalla ja ehkäpä joku ylitti omat rajansa ja teki jotain mitä ei ollut koskaan ennen tehnyt. Uudet näyttelijät selviytyivät loistavasti rooleistaan. Itse olin näkemästäni liikuttunut ja onnellinen. Parhaimmillaan musikaali on kuin iso mukaansa tempaava aalto, joka ottaa kiinni ihmisten tunteista ja ajatuksista. Sen nähtyään yleisö lähtee koteihinsa kokemuksia rikkaampana, jotain elämästä oivaltaneena ja kosketettuina. Musikaalin jälkeen toivon, että esitys ja sen hahmot eläisivät yleisön mielessä vielä pitkään ja rikastuttaisivat arkea.

Esityksen päätyttyä takahuoneessa oli riehakas ja vapautunut tunnelma. Esiintyjät kehuivat, halailivat ja kiittelivät toisiaan. Vaikka edessä oli jälleen paljon pakkaamista, roudaamista ja kotimatka, se sujui hilpeissä tunnelmissa. Kommelluksia ei tällä kertaa onneksi sattunut, mutta niitäkin aina välillä tapahtuu. Niistä pitää ottaa opikseen, mutta toisaalta niistä sitä huumoria ja muistoja syntyy yhteisille matkoille. Ja ne ovatkin sitten ihan oma blogin aiheensa

- Katariina

tiistai 5. kesäkuuta 2018

Tervetuloa lukemaan blogiani!



Olen Katariina Leino, kirjailija, näytelmäkirjailija ja dramaturgi. Olen koulutukseltani filosofian maisteri, pääaineinani kirjallisuus, taidehistoria ja tiedotusoppi. Kirjoitusprojektieni ohella toimin Suomen Musiikkiteatterissa monissa tehtävissä; dramaturgina, puvustajana ja markkinoinnin parissa. Taiteen tekemisen lisäksi olen kiinnostunut perhe-elämästä, kodista, sisustamisesta, puutarhanhoidosta, pukeutumisesta, matkustelusta, luonnosta ja eläimistä. Mm. näitä asioita käsittelen blogissani. Inspiroidun monista asioista ja uskon vahvasti positiivisen ajattelun voimaan😊




- Katariina