KATARIINA LEINO


Katkelma Noitasiskot -romaanista:

Milja tuijotti viilleltyjä ranteita sylissään.

- Tiedätkö, silloin kun mä olin voittanut lentokilpailun, mä päätin lähteä äidin ja sukulaisten luo kertomaan voitostani. Mä lensin vuorten yli. Niiden yllä oli uhkaavia pilviä – ne oli raskaita ja harmaita, suden turkin värisiä. Mun oli lennettävä pilvien läpi, ja kun mä syöksyin niitä kohti, niistä alkoi valua verta. Koko maisema oli yhtäkkiä veressä. Sitten mä tajusin, että se veri tuli musta, mun ranteista, kuin joku olisi halkaissut terävällä tikarilla mun sieluni. Silloin mä eksyin. Mun luuta vei mua kuin ajopuuta avaruuteen asti. Siellä oli kylmää, yksinäistä ja pimeää…-

Janican olisi tehnyt mieli ravistella Miljaa hereille kauheista harhoistaan – saada hänet näkemään, että hänen vierellään oli ystävä, joka välitti.

Katariina Leino